Mielikuvitus on ihmismielen kyky luoda mielikuvia

Mielikuvitus on ihmismielen kyky luoda mielikuvia

Plumbline, Vol 18, No.5, March/April, 2013
Kuvittele sitä!
Imagine That!
By Orrel Steinkamp
Mielikuvitus on ihmismielen kyky luoda mielikuvia ja tuntemuksia, jotka eivät tule viidestä aistista.
Siten ei ole yllättävää, että omatekoiset profeetat väittävät saavansa näkyjä ja unia, joilla on
lähteensä heidän elävässä ja hyvin harjoitetussa inhimillisessä mielikuvituksessaan. Nykyisin ”Elian
Lista” internetissä esittelee tuhansia ja jälleen tuhansia näistä mielikuvista antaen ymmärtää, että
näillä kuvilla on alkunsa Jumalassa. Näillä kuvitteellisilla sanoilla ja kuvilla on kuitenkin hyvin
lyhyt ”parasta ennen” -elinkaari. Ne julkaistaan ja kohta unohdetaan, kun uudet vetovoimaisemmat
profeetalliset kuvat korvaavat ne. Tosiasiassa monet näistä profetioista voidaan helposti osoittaa
ristiriitaisiksi.
Ennen Jerusalemin hävitystä (587 eKr.) aito raamatullinen profeetta Jeremia valitti, että hänen
aikansa väärät profeetat antoivat vääriä profetioita, jotka hän tunnistaa inhimillisen mielikuvituksen
tuotteiksi. ”He (väärät profeetat) puhuvat oman sydämensä näkyjä, eivät sitä, mikä tulee Herran
suusta.” (Jer. 23:16) Jeremia jatkaa: ” Katso, minä käyn niiden kimppuun, jotka ennustavat
valheunia, sanoo Herra ja kertovat niitä ja eksyttävät minun kansaani valheillansa ja
kerskumisellansa, vaikka minä en ole heitä lähettänyt enkä käskenyt ja vaikka heistä ei ole mitään
hyötyä tälle kansalle, sanoo Herra” (Jer. 23:32).
Mielikuvitus on juovuttava. Se on viettelevä. Siitä voi helposti tulla riippuvaiseksi. Se voi myös
helposti olla sidoksissa epäjumalanpalvelukseen. Tämä on yksi syy, miksi Jumala varoittaa, että on
olemassa sellainen asia kuin ”pahan sydämen paatumus (KJV: imagination),” joka voi johtaa
harhaan (Jer. 18:12). Kuvittelet, mitä haluat. Muistan, kun 50 vuotta sitten kävin mormonien
temppelissä Salt Lake City'ssä. Matkaopas toi julki mormonismin kannatuksensa. Koko hänen
perustelunsa oli, että Jumala ei lopettanut ilmoituksen antamista ensimmäisen vuosisadan
apostoleihin. Tämä matkaopas väitti, että myöhempinä aikoina Jumala edelleen ilmoitti itsensä
Joseph Smith'ille. Se oli perustelu ”jatkuvalle ilmoitukselle.” Vain kaksi viikkoa sitten keskustelin
kahden mormonilähetyssaarnaajan kanssa. Heidän suunniteltu vetoomuksensa oli edelleen sama.
Heidän kysymyksensä minulle oli: ”Onko Jumala koskaan puhunut teille?” Jos olisin vastannut
kyllä, heidän vastauksensa olisi ollut yksinkertaisesti, että Jumala puhui myös Joseph Smith'ille.
Joseph Smith'in selostus alkuperäisestä näystään on, että Jumala Isä ja Jeesus Poika ilmestyivät
samanaikaisesti ihmisen lihassa antaen lisää ilmoitusta myöhempien aikojen pyhille. On varmaa,
että se oli puhtaasti ja yksinkertaisesti kuvitteellinen kokemus. Käy ilmi, että mielikuvitus on väärän
ilmoituksen moottori. Mielikuvituksesta tulee näyttämö jatkuvalle ilmoitukselle.
Ei siis ole yllättävää, että profeetallinen mielikuvitus elää ja voi hyvin näinä aikoina. Itseasiassa nyt
on paljon enemmän vääriä mielikuvitusprofetioita, kuin Jeremian aikana. Todd Bentley, joka itse
harjoittaa väärää profetoimista, itseasiassa myönsi hiljattain, että mielikuvitus on avain
profetoimiseen todetessaan että: 90%, tai yli, kaikista näyistä ja ilmestyksistä tapahtuu sydämen
silmässä mielikuvituksessamme.” (Lakeland Revival Blogspot). Bentley sanoi myös: ”Ensimmäinen
asia, joka sinun on tehtävä: pyhitä mielikuvituksesi.” (Identity Network, 'Open Heavens by Todd
Bentley') Joten päätin googlata sanoja ”sanctified imagination” ja huomasin, että näistä sanoista on
tänä päivänä tullut mielikuvitusprofeettojen käyttämää talonsisäistä sanastoa. Kirjoittaessaan Elian
Listalla Craig Kinsley toteaa: ”Kun asetamme pyhitetyn mielikuvituksemme Jumalaan, niin hänen
tahtonsa tehdään tunnetuksi meille ja mielikuvitus on se paikka, jossa Jumala useimmiten puhuu
meille. Kutsumme sitä usein ”pyhitetyksi mielikuvitukseksemme”... Paikka, jonka usein alamme
nähdä hengen maailmassa, on mielikuvituksemme, paikka, jossa näemme päiväunelmia.” (Craig
Kinsley, 'Sanctifying the Imagination', May 7, 2006, Elijah List).
Beni Johnson'illa, Bill Johnson'in vaimolla Kalifornian Redding'in Bethel-seurakunnasta, on
ilmeisesti elävä mielikuvitus, jolla hän väittää näkevänsä enkelien ilakoivan mäen rinteessä. Bentley
ja näkijäprofeetta Bob Jones kuuluisista Kansas City'n profeetoista tunnetaan hyvin monista
väitetyistä matkoistaan kolmanteen taivaaseen. Bentley sanoo: ”Jos haluamme nähdä hengessä,
meidän täytyy käyttää pyhitetyn mileikuvituksen väkevää avainta avaamaan näkyjä ja unia... Olen
auttanut niin monia pääsemään taivaalliseen maailmaan opettamalla heitä katsomaan hengellisellä
silmällään ja lopettamaan kyseleminen: 'Missä se on? Missä on se enkeli? Missä? En näe häntä -missä?' Meidän on alettava nähdä ”kolmannella silmällämme” – sisäisellä silmällä
mielikuvituksessamme.” (Manna, living under an open heaven. Todd Bentley from the net).
Myös Mark Batterson, etsijäystävällinen pastori, on ilmeisesti löytänyt mielikuvituksen. Hän sanoo:
”Minun mielestäni hän (Jumala) haluaa meidän elävän mielikuvitustamme. Olen vakuuttunut, että
potentiaalimme on ”pyhitetyssä mielikuvituksessa.” (www.markbatterson.com, May 5, 2005).
Tämän päivän profeetallisessa liikkeessä ammattilaiset ovat nimittäneet tietyt profeetat
”näkijäprofeetoiksi.” Nämä näkijäprofeetat todistavat näkevänsä asioita ja heidän
mielikuvituksessaan näkemänsä asiat näytellään heidän harjoitetun mielikuvituksensa näyttämöllä.
Nämä kuvittelut tulevat paremmin harjoitelluiksi toistetuilla kuvitteellisilla episodeilla.
Näkijäprofeetta Bob Jones kerskuu monilla mielikuvitusmatkoilla taivaallisiin joka yö. Ilmeisesti
Jones'in kyky nähdä mielikuvituksellaan petti, kun hän neuvoi erästä naista Kansas City'ssä joitakin
vuosia sitten ja pyysi tätä riisuutumaan, että voisi saada hänelle erikoisen ilmoituksen. Hänet
syrjäytettiin joksikin aikaa kulissien taakse ennenkuin hänet nopeasti palautettiin. Nykyisin hän taas
pitää korkeaa asemaansa näkijäprofeettana. Hiljattain näin hänet netissä, kun hän osallistui
yliluonnollisen palvelutyön Bethel -koulun valmistujaisiin Kalifornian Redding'issä. Valmistuvat
opiskelijat jonottivat profeetallista kohtaamista Jones'in, maineikkaan näkijäprofeetan, kanssa ja
kumarsivat hänen edessään kunnioittaakseen häntä ja ehkä saadakseen profetian sanan. Jones ja
valtavat joukot muita, jotka väittävät saavansa näitä kuvitteellisia ilmoituksia, ovat täysin
riippuvaisia inhimillisistä kuvitteluistaan, joita he itse generoivat inhimillisissä aivoissaan.
Näistä mielikuvista on tullut hyvin tavoiteltuja muka ilmestyksinä Jumalalta. Niille, jotka ovat
addiktoituneet näille imaginaarisille ilmoituksille, näistä ilmoituksista tulee heille ja heidän
kannattajilleen oletettuja ilmoituksia suoraan Jumalalta. Nämä kuvitteelliset ilmoitukset sopivat
tietysti hyvin nykyiseen postmoderniin maailmankuvaan, joka on niin vallitseva nykyajan
kulttuurissa. Kaikki tämä edelleen laajenee, kun Hollywood suoltaa jatkuvana virtana
fantasiaelokuvia. Se vain parantaa kasvavaa ruokahalua fantasiaan ja myyttiin ja nuoremme ahmivat
sitä. Nykyiset fantasiaelokuvat ovat tänä päivänä nuortemme keskuudessa kuuma keskustelunaihe.
Ota vähän aikaa ja kuuntele sivusta heidän juttujaan, niin varmasti olet samaa mieltä. Kristitty
nuorisomme innostuu täydellisesti kerratessaan sellaisten viimeaikaisten fantasia-elokuvien juonia,
kuin Hobbit. Se on jotakin sellaista, jota he tavoittelevat holtittomalla antaumuksella. Hollywood
tietää sen liiankin hyvin. Hollywood'in tuottajat vetoavat nuoriin, koska tietävät, että heillä on
odottava yleisö. Nuorisotyöntekijämme säestävät heitä yrittäen ottaa nämä kuvitteelliset fantasiat ja
sitoa ne löysästi raamatullisiin konsepteihin. Mutta sitten nämä fantasiat ja kuvittelut tulevat
eräänlaiseksi korvaavaksi maailmankuvaksi tuhansille kristityille nuorillemme. Kristityt nuoremme
valmistetaan sitten viimeisille mielikuvitusprofeetoille ja sille, mitä he väittävät. Tästä tulee tuttu ja
tavallinen toimintamenettely. Raamattu sublimoituu fantasiaksi. Tarkoittamattaan sitä heidän
uskostaan tulee osa kuvitteellista maailmankuvaa. Mielikuvitusprofeetoilla on valmis yleisö, joka
on jo altistettu kuvitteelliselle maailmalle.
Sarah Leslie kuvailee sitä hyvin:
Hirviöiden invaasio alkoi vuosikymmeniä sitten
ja se muutti nopeasti viihteen maailman.
Vähäisellä vastustuksella söpörumat oliot
valtasivat lelukaupat, television ja elokuvat... Nyt
ne koristavat lasten vaatteita, sängynpeitteitä,
tapetteja, eväsrasioita ja kirjoja ja monet ovat
tunkeutuneet lasten sydämiin viettelevien myyttien selässä, jotka
muokkaavat heidän ajatuksiaan ja manipuloivat heidän mielikuviaan... Jotkut näistä hirviöistä ovat
raakoja ja makeita, kuin Stich ja filmin Men in Black käärmemäiset muukalaiset. Toiset näyttävät
viisailta ja kunnioitettavilta, kuin Star Wars'in Yoda... Ne kaikki palvelevat sarjaa strategisia
sosiaalisia ja hengellisiä päämääriä: ne viihdyttävät. Ne siirtävät ihmisen huomion
reaalimaailmasta kutkuttavampaan maailman, jonka ovat luoneet ne, jotka kirjoittavat myyttejä ja
ohjaavat mielikuvitusta. He houkuttelevat kristittyjä faneja uudelleen kuvittelemaan sekä Jumalan
että itsensä uudessa kontekstissa – siten taivuttaen vanhat realiteetit sopimaan uusiin myytteihin.
He turruttavat faninsa mystisille kuville ja symboleille... Ja he herättävät nälän samanlaiseen
voimakkaampaan kiihotukseen. Lopulta luonnon, perheiden, työn ja raamatullisen totuuden
reaalimaailma käy liian tylsäksi nauttia. Kuka nyt totuudesta ja tosiasioista välittäisi, kun myytit ja
fantasiat näyttävät paljon jännittävämmiltä.” (Fantasy or Reality? Sarah Leslie.” (Herescope
netissä)
Evankelikaalinen seurakunta on sanonut, että myyttiset fantasiat, C.S. Lewis'in ”The Chronicles of
Narnia” ja John Ronald Ruel Tolkien'in ”The Lord of the Rings” olisivat heidän omiaan, mutta se
on ehkä ollut hiukan ennenaikaista. Seuraava artikkelini voi luoda lisää valoa asiaan.
Sana tuli taruksi
Myytti/fantasia ja evankeliumi
Harry Potter -kirjat ja elokuvat, Taru sormusten herrasta ja Narnia -elokuva ovat tulleet ja menneet
ja siirtyneet pois julkisuudesta. Yli-innokkaat evankelikaaliset tiedottajat ovat nyt syventyneet
paljon vähemmän mystisiin aiheisiin, kuten äänestäjien rekisteröimisiin, saamaan päämäärätietoiset
elämänsä raiteilleen jne. jne. Ehkä nyt, kun Narnia ja Taru Sormusten Herrasta ovat laantuneet
uusintojen ja DVD:eiden varaan, voimme tyynesti arvioida koko myytin ja fantasian käsitettä
välineenä esittää evankeliumi ja pyhille kertakaikkiaan annettu usko. Evankelikaalit kaikkialla ovat
kannattaneet Harry Potter'ia. James Dobson mainosti Harry Potter -elokuvia ”pahan torjuvana
hyvänä,” tilaisuutena kohdata sekulaari humanismi. Toisella puolella olivat ne, jotka näkivät kirjan
Taru Sormusten Herrasta ja Potter -elokuvat viimeisenä oljenkortena ennen Antikristuksen
ilmestymistä ja loppua. On paradoksaalista, että C.S. Lewis ja Narnia -elokuvat evankelioivina
työkaluina markkinoituina paisuttivat lipunmyyntiä, koska evankelikaalit näkivät sen yhtenä omista
elokuvistaan, mutta nyt meidän pitäisi arvioida, tarkoittiko Lewis todella, että Narnia olisi
kristillisen uskon allegoria. Sisältävätkö Narnia ja kaikki Lewis'in ja Tolkien'in kirjoitukset todella
uskollisesti apostolien esittämän evankeliumin sellaisena, kuin se löytyy Raamatusta? Voidaanko
selvää pakanallista mytologiaa käyttää esittämään evankeliumi, vai vääristääkö ja laimentaako
mytologia evankeliumin sanoman? Ja jos Lewis'in kirjoitukset, täynnä pakanallista mytologiaa,
eivät täytä raamatullisia normeja, niin välittävätkö edes evankelikaalit siitä?
C.S. Lewis on saanut epävirallisen kanonisoidun evankelikaalisen pyhimyksen aseman. Se on
hämmästyttävää ottaen huomioon, että hänen tulisimmatkin kannattajansa myöntävät, että Lewis
itse ei ollut likimainkaan evankelinen. Amerikassa vielä enemmän kuin UK:ssa Lewis'istä on tullut
Ikoni sekä kuvaannollisesti että kirjaimellisesti. Itseasiassa erään kirkon ikkunassa Kalifornian
Monrovia'ssa on häntä esittävä lasimaalaus. Christianity Today -lehden lukijakysely vuonna 1998
paljasti, että lukijat pitivät Lewis'iä vaikutusvaltaisimpana evankelikaalisena kirjoittajana. Tulen
vahvistamaan jäljempänä, ettei Lewis ollut likimainkaan evankelinen. Christianity Today -lehden
joulukuun numerossa Lewis on kansikuvassa ja jokainen artikkeli on omistettu hänelle. Hänen
syntymänsä 100-vuotismuistoksi J.I. Packer kutsuu Lewis'iä ”suojeluspyhimykseksemme,” josta on
tullut nykyajan evankelikalismin Akvinolaisemme, Augustinuksemme ja Aisopoksemme. Lewis on
jopa suositumpi kuolemansa jälkeen vuonna 1963, kuin eläessään. Kirjojen myynti saavutti kaksi
miljoonaa kappaletta vuonna 1977 ja on kasvanut 125% vuodesta 2001. Christianity Today -lehden
artikkelissa (23.4.2001) otsikolla ”Myth Matters,” jonka on kirjoittanut Louis Markos,
englanninkielen apulaisprofessori Houston'in baptistisessa yliopistossa, alaotsikko toteaa, että ”C.S.
Lewis'in perintö meille on menetelmä ja kieli kertoa evankeliumi modernille ja postmodernille
maailmalle.” Markos päättää artikkelinsa toteamalla: ”Huolimatta kaikesta intohimostamme,
tiedostamme ja rakkaudestamme jotakin puuttuu lähestymistavastamme, sanastomme on jotenkin
puutteellinen. Näytämme voimattomilta vakuuttamaan sekulaaria maailmaa ja osallistumaan siihen
ja muuttamaan sitä.” (CT, 23.4.2001, sivu 32)
Minusta tämä on hälyttävä lausunto. Kirjoittaja toteaa kiertelemättä, että myytti/fantasia on
evankelioinnin puuttuva jalokivi. Jos voisimme käyttää sitä, kuten Lewis, voisimme vakuuttaa ja
muuttaa sekulaarin maailman. Jotenkin minusta tuntuu, että vain Pyhä Henki voi pelastavasti
vakuuttaa maailman synnistä ja tuomiosta. On varmaa, että baptistiprofessorin pitäisi tietää se ja
myös CT:n pitäisi tietää. Onko Lewis/Tolkien -mytologia se evankelikaalinen valttikortti, joka
sekulaarilla kentällä pelattuna putsaa pöydän ja tuo suunnattomat voitot evankelikaaliselle asialle?
Perheessämme luettiin silloin tällöin ”Narnian tarinoita” lapsillemme, koska sana levisi, että ne
olivat paljon parempia, kuin vanhat satuklassikot. Se oli jonkinlaista hengellistä harjoitusta ja
tietysti me kuulimme, että Charles Colson, Nixon'in likaisen työn tekijä, liitti kääntymyksensä
Lewis'iin ja hänen kirjoituksiinsa eikä mitenkään vähäisessä määrin. Se näytti minusta kyllin
hyvältä, vaikka en voinut todella käsittää kaikkia niitä Narniasta löytyviä mytologisia fauneja ja
noitia jne. jne. Varmaan tämä oli vain kristillistä allegoriaa ja sillä kaikella oli merkitystä jollekulle,
toivottavasti lapsilleni. Eräs ystäväni oli niin otettu Narniasta, että jopa nimesi ensimmäisen
poikansa Aslaniksi leijonan mukaan. Ilmeisesti kaikki oli kunnossa kristillisessä myyttien maassa ja
minulla oli muuta tärkeämpää tehtävää, kuin arvioida Lewis'iä ja hänen käsityksiään pakanallisesta
mytologiasta ja hänen näkemyksiään myytistä ja todellisuudesta.
Ennenkuin menemme pitemmälle, meidän pitäisi antaa lyhyt arvio ”suojeluspyhimyksemme”
elämästä. James A. Dager on antanut yleiskatsauksen Lewis'in varhaisesta elämästä.
”Clive Staples Lewis syntyi Irlannin Belfast'issa vuonna 1898 nuorempana kahdesta pojasta
kolme vuotta veljensä Warren'in jälkeen. Lapsena Lewis'in hedelmälliseen mielikuvitukseen
vaikuttivat suuresti fantasia ja sadut, joita hänen äitinsä hänelle kertoi. Hänen terävä mielensä
oli nopea tarttumaan näihin kokemuksiin ja hänen suosikkihuvikseen tuli piirtäminen, jonka
tuloksia hän myöhemmin kutsui lastentarhakirjallisuuden antropomorfisoiduiksi
(inhimillistetyiksi) pedoiksi. Hän ja hänen veljensä puhuivat niistä ”puettuina eläiminä.” …
Lewis'in elämä pyöri niin paljon fantasian ympärillä, että hän kirjoitti: ”Elämäni keskeinen
tarina ei koske mitään muuta.” (Surprised by Joy, p. 6)... Noin 12-vuotiaana Lewis'in mielessä
oli kehittynyt voimakas suhde fantasian ja tonttujen (elves) maailmaan... Hänen käsityksensä
todellisuudesta oli olosuhteiden vääristämä ja vaikka odottaisi, että lapsuuden fantasiat
ajanmittaan haihtuvat, niin Lewis'in kohdalla niistä tuli enemmän ilo hänen vanhetessaan.
Edettyään valmistavaan kouluun Wyvern'issä Lewis vähitellen ”lakkasi olemasta kristitty.”...
Hänen mieltymystään okkultismiin vaalittiin ja se kasvoi, kun hän ihastui Wagnerin
oopperoihin ja niiden kelttiläisestä mytologiasta johdettuihin norjalaisiin saagoihin. 27vuotiaana tultuaan valituksi Toveriksi ja Kasvattajaksi englanninkielessä ja kirjallisuudessa
Magdalen College'ssa C.S. Lewis tapasi kerran John Ronald Ruel Tolkien'in Menton
College'n englanninkielen tiedekunnan kokouksessa. Se oli toukokuun 11. päivä vuonna 1926.
J.R.R. Tolkien, vaikka alkuun varoi Lewis'iä, rekisteröi hänet Tolkien'in perustamaan kerhoon
nimeltä ”Coalbiters (hiilenpurijat)” tutkimaan ja levittämään norjalaista mytologiaa.” (Al
Dager, Media Spotlight, 1985).
Ennenkuin etenemme tarvitsemme näkemyksen yhdeltä maailman huomattavimmista Lewis
tutkijoista. Thomas Howard oli maineikkaan ja kunnianarvoisan evankelikaalisen perheen kuuluisa
poika. Lähes sadan vuoden ajan (1800-luvun myöhemmän osan noin vuoteen 1950 tai 1960)
Howard'it olivat toimittajia lehdessä, jota kerran voitiin sanoa protestanttisen fundamentalismin
Raamatuksi. Lehti oli Sunday School Times. Howard'in isoisän isä oli perustajatoimittaja ja
Thomas'in saatua MA:n Illinois'in yliopistosta ja tohtorinarvon New York'in yliopistosta hänestä piti
tulla seuraavaa päätoimittaja. Kuitenkin tuohon aikaan Howard oli jo tiellään kääntymään
Roomaan. On kohtalon ivaa, että Howard'in sisarukset olivat kaikki lähetyssaarnaajia katolisissa
maissa. Kuuluisin Howard'in sisaruksista on hänen sisarensa Elizabeth Elliot, Jim Elliot'in leskeksi
jäänyt vaimo, kun Auca-intiaanit tappoivat viisi läheyssaarnaajaa, joista on hiljattain tehty filmi
”The End of the Spear.” Howard oli ja on kuuluisin kaikista Lewis -tutkijoista yhtä lailla kuin
kääntymyksestään Roomaan. Toinen kuuluisa evankelikaalinen poika on Franky Schaeffer,
legendaarisen Francis Schaeffer'in poika. Hänkin hylkäsi evankelikalismin kreikkalaiskatolisen
kirkon sakramentalismin hyväksi. Haastatellessaan Howard'ia Franky Schaeffer kyselee Howard'ilta
C.S. Lewis'istä ja Howard'in vastaukset ovat hyvin mielenkiintoisia.
FS: Tiedän, että olet asiantuntija, mitä tulee C.S. Lewis'iin... Eikö se ole kummallista, että C.S.
Lewis on evankelikaalinen sankari, vaikka häntä klassisessa merkityksessä ei taatusti voida
kuvailla protestanttina, saati sitten ”evankelikaalina.”
TH: Panet sormesi hyvin mielenkiintoiseen seikkaan. Minulla oli joitakin kuukausia sitten
artikkeli katolisessa lehdessä nimeltä Crisis juuri tästä seikasta: C.S. Lewis'istä ja hänen
evankelisesta ”asiakaskunnastaan.” Se ei ole vain ironia, se on ristiriita. Hänen työnsä
evankelikaalinen imartelu olisi kauhistuttanut Lewis'iä. Hän olisi ollut kauhuissaan, jopa
raivoissaan paljosta siitä, mitä näkisi tänä päivänä Amerikan evankelikaalisissa piireissä. Hän
ei ollut vapaakirkollinen evankelikaali. C.S. Lewis oli sakramentalisti.... Se vain ei mene
jakeluun Lewis'in evankelikaalisella ”asiakaskunnalla.” Kun Lewis puhuu siunatusta
sakramentista, he eivät kuule. Kun Lewis puhuu kirkon rukouksista, he eivät kuule. Kun
Lewis puhuu salaripistä, jota hän harjoittaa, he eivät kuule... Kirjassaan, Screwtape Letters
(Suomeksi nimellä: Paholaisen Kirjeopisto), Lewis'illä on jakso, jossa Screwtape ( Wormwood
-nimiselle pikkupirulle kirjoittava johtava piru) sanoo jotenkin näin: ”Eksyttäessäsi
protestanttista käännynnäistäsi paras asia on saada hänet rukoilemaan ex tempore (omasta
päästään). Varmista, ettei hän rukoile äitinsä hänelle opettamia liturgisia rukouksia; anna
hänen luulla, että kaikki, mitä hän sanoo, on alkuperäistä.” (The Christian Activist,
”Conversation with Thomas Howard and Frank Schaeffer”, Vol. 9/9interview.htm)
Lewis'in epätavallinen kääntymys
Niihin aikoihin, kun Lewis saapui Oxford'iin, hänen nimellinen kristinuskonsa oli kokonaan
vaihtunut uskoon pakanalliseen mytologiaan. Hän sanoi jotakin siihen suuntaan, että päästyään
Oxford'iin hän oli kääntynyt pakanuuteen ja useimmat muut opiskelijat olivat luopioita puritaaneja.
Kuitenkin hänen ystävänsä norjalaisen mytologian ja fantasian kannattajatoveri J.R.R. Tolkien oli
harras katolinen. Heidän yhteisen ystävänsä, Hugo Dyson'in, avulla Tolkien yritti kristillistää
Lewis'iä. Kuuluisassa koko yön tapaamisessa he työstivät Lewis'iä. Tolkien ja Dyson perustelivat,
että mytologiassa on luonnostaan totuus: että kaikki pakanauskonnot osoittavat Jumalan suuntaan.
He perustelivat, että nämä pakanauskonnot sisältävät totuuksia ja nousevat Jumalan luomasta
todellisuuden rakenteesta. Tämän virheellisen päättelyn kautta Lewis alkoi uskoa, että kertomus
Kristuksesta on myös myytti ja tosi sellainen. Lewis julisti, että hän on nyt kristitty. Lewis ja
Tolkien kehittivät sitten yhdessä arvostetun aineistonsa ”miekka ja taikuus.” Adam Gopnick on
kirjoittanut oivaltavan artikkelin New Yorker -lehteen ja on vaikuttunut menetelmästä, jota Tolkien
ja Dyson käyttivät tuodakseen Lewis'in laumaan. Gopnick kommentoi:
Se oli kuitenkin salamyhkäisen ja omien huoltensa vaivaaman Tolkien'in ansiota, että Lewis suoritti
käännöksensä oikeaoppiseen kristinuskoon. Erään toisen ystävän (Dyson) seurassa he tekivät pitkän
ja nyt niin kuuluisan vaelluksen elokuun yössä vuonna 1931 kävellen ja väitellen varhaisesta illasta
varhaiseen aamuun … Tolkien … sanoi, että ero, jonka Lewis teki myytin ja tosiasian välillä –
hämärien käsitysten ikuisesta ilosta ja uskon historiallisesti perusteltuun uskontoon, oli väärä
kahtiajako [Lewis'ille myytti täyttä todellisuutta]. Kieli ja tietoisuus, jota se heijasti, oli itsessään
maaginen. Oli tultava uskonnolliseksi pelastaakseen maagisen, eikä pelastua siitä... Tolkien väitti,
tuolla yövaelluksella, että kaikki olemassaolo oli myyttistä; tähdet olivat jumalten tulia, jos päätät
nähdä ne sillä tavalla, aivan kuten maailma oli ne tarinat, jotka sinä teit siitä. Jos sinut on vedetty
myyttiin kaikessa, kuten Lewis oli, niin sinun pitäisi hyväksyä kristillinen myytti, aivan kuten
hyväksyit ihanat pohjoiset (norjalaiset) myytit. Vaelluksen lopulla Lewis'istä oli tullut tai tulossa
kirkossakävijä. Se oli uusi käänne uskonnollisen kääntymyksen historiassa, jossa vuosituhansien
ajan uskon teränsuu (cutting edge) oli ollut ero pakanallisen myytin ja kristinuskon ilmoituksen
välillä. Lewis vedettiin kristinuskon ilmoituksen ja pakanallisen myytin samannäköisyyteen
(likeness). Jopa viktoriaaniset kääntymykset tulivat… klassisella tavalla musertavasta synnin
tunnosta. Kardinaali Manning tuskaili, että söi liian paljon kakkua ja lopulta päästäkseen siitä eroon
vedettiin Rooman kirkkoon. Lewis ei omaksunut kristinuskoa siksi, että olisi syönyt liikaa kakkua;
hän omaksui sen, koska arveli, että se pitäisi yllä kakun (myytin) tuloa ja että anglikaaninen kirkko
oli Jumalan oma leipomo. Tarina Kristuksesta on vain tosi myytti... Ehkä hänen harppauksensa
myytistä kristilliseen uskoon ei ollutkaan harppaus, vaan enemmän paikallaan hyppelyä. (The New
Yorker, 21.11.2005)
Ehkä tunnetuin fantasia Lewis'in kynästä on seitsenosainen The Chronicles of Narnia. Useimmat
tuntemani ihmiset pitävät teosta ”The Lion, the Witch and the Wardrobe” kristillisenä allegoriana,
joka muistuttaa Bunyan'in Kristityn Vaellusta ja jossa Lewis yrittää välittää evankeliumia allegorian
muodossa. Lewis kuitenkin kiistää kirjoittaneensa Narnian kristinuskon esittämiseksi. Lewis sanoo:
”Jotkut näyttävät luulevan, että aloitin kyselemällä itseltäni, kuinka voisin sanoa jotakin
kristinuskosta lapsille; sitten tartuin satuun työkaluna; sitten keräsin tietoa lapsipsykologiasta
ja päätin mille ikäryhmälle kirjoittaisin; sitten järjestelin listan perustavia kristillisiä totuuksia
ja vasaroin 'allegorioita' niiden ruumiillistamiseksi. Tämä kaikki on puhdasta puppua
(moonshine)... Kaikki alkoi kuvista; fauni kantamassa sateenvarjoa, kuningatar reessä, upea
leijona. Aluksi niissä ei ollut mitään kristillistä: se elementti työntyi sisään omalla painollaan”
(Of Other Worlds. 1975. p. 36)
Vastauksessa kriitikoiden väitteisiin, että hänen fantasioissaan on kristillistä allegoriaa, Lewis sanoi:
”...ihmisen älyllä ei voida keksiä tarinaa, jota ei voisi tulkita vertauskuvallisesti jonkun toisen
ihmisen älyllä... (Of Other Worlds. p. 57)
Gopeck esittää näppärän tiivistelmän teoksesta The Lion the Witch and the Wardrobe:
”Se alkaa neljästä lapsesta, jotka on lähetetty maaseudulle etsimään lumottua maata vanhan
vaatekaapin tuolta puolelta: se on Narnia ja sen on orjuuttanut Valkea Noita, joka on
muuttanut maan ikuiseen talveen. Narniassa asuvat puhuvat eläimet odottavat epätoivoisesti
Aslanin, leijonakuninkaan, paluuta, joka voisi palauttaa heidän vapautensa. Vihdoin Aslan
palaakin. Kaunis ja urhoollinen ja välittömästi puoleensavetävä. Hänellä on syvä ääni ja
käskevä läsnäolo, selvästi kuninkaallinen. Valkea Noita tekee salaliiton saadakseen hänet
tapetuksi ja osittain onnistuukin johtuen lasten virheistä. Ihmeen kautta hän palaa elämään,
vapauttaa Narnian ja palauttaa maan kevääseen... Kuitenkin keskeistä evankelimin
kertomuksessa on, että Jeesus ei ole uskon leijona, vaan Jumalan karitsa... Kristillisen tarinan
voima on, että leijonat ovat kaikki toisella puolella. Jos meillä olisi esim. aasi, näennäisesti
vaisu eläin jostakin Narnian hämäriltä kulmilta, matalakastinen juhta, joka kutsuisi kokoon
hiiret ja rotat ja kärpät ja korppikotkat ja kaikki muut saastaiset eläimet ja sitten leijonat
tappaisivat sen niin nöyryyttävällä tavalla, kuin mahdollista – aasi, joka palaa elämään jopa
oppilaittensa ja ihailijoidensa järkytykseksi koko luomakunnan kuninkaana – siinäpä vasta
olisi kristillinen allegoria. Väkevä leijona, joka käynnistää elämän ravintoketjun huipulla, jota
kaikki hänen alaisensa ihailevat ja joka on täynnä ajallista voimaa ja jonka halveksittu paha
noita tappaa hänen voimansa vuoksi ja sitten jälleensyntyy elämään, on mitraismia (Mitraismi
oli ensimmäisen vuosisadan mysteeriuskonto ja evankeliumin kilpailija) eikä kristillinen
myytti.” (New Yorker. p. 10).
Lewis'in yksityiselämä voidaan löytää hänen teoksistaan. Hän asui monta vuotta häntä 30 vuotta
vanhemman rouva Moore'n kanssa. Jotkut vihjaavat, että rouva Moore oli paljon enemmän, kuin
taloudenhoitaja. Myöhempinä vuosina hän nai Joy Gresham'in, joka oli vieraantunut miehestään.
Kun hän kuoli, Lewis oli murtunut ja kirjoitti kirjan nimeltä, A Grief Observed. Siinä on mies
epätoivossa ja itseasiassa kapinassa Jumalaa kohtaan menetyksensä vuoksi. Kun vaimoni Gini
kuoli, sain tuon kirjan, mutta lopulta en voinut lukea sitä enää, koska se oli niin synkkä ja
kristillinen toivo tuntui puuttuvan lähes täydellisesti.
Lewis ei koskaan luopunut sitoutumisestaan ja viehtymyksestään pakanallisiin myytteihin.
Vieraillessaan Kreikassa vaimonsa Joy'n kanssa vuonna 1960, Lewis antoi seuraavan lausunnon:
”Minulla oli vähän vaivaa estää Joy'ta ja itseäni lankeamasta pakanuuteen Attikassa. Dafnissa
oli vaikea olla rukoilematta parantaja Apolloa, mutta jotenkin tuntui, ettei se olisi ollut
kovinkaan väärin – se olisi ollut vain Kristuksen puhuttelemista ”apollonisena alalajina.”
(Lewis to Chad Walsh. May 23, 1960, cited from George Sayer. Jack: A life of C.S. Lewis.
1994.p. 387).
Kirjassaan Letters to Malcolm (s. 107) Lewis osoittaa, että vähän ennen kuolemaansa hän oli
kääntymässä kohti katolista kirkkoa. Lewis määritteli itsensä ”hyvin katoliseksi” – hänen
rukoilemisensa kuolleiden puolesta, uskonsa kiirastuleen ja kirjaimellisen ruumiin
ylösnousemuksen hylkäämisensä ovat vakavia poikkeamia raamatullisesta kristinuskosta. (C.S.
Lewis: A Biography. p. 234). Hän sanoi, että ”Kristus toteuttaa sekä pakanauskon että
juutalaisuuden...” (Reflections on the Psalms. p. 129)
Lewis uskoi, että me tulemme jumaliksi; ilmeinen teistisen evoluution vahvistus. Hän uskoi, että
evoluutio on osittain totta menneisyydessä, mutta että se korvataan tulevaisuudessa (Mere
Christianity, p. 169),”...sillä meillä on hyvä syy uskoa, että eläimet olivat olemassa ennen ihmisiä...
Pitkien vuosisatojen ajan Jumala viimeisteli eläinmuotoa, josta oli määrä tulla ihmiskunnan
luomisen apukeino ja Hänen itsensä kuva... Lopulta Jumala sai uudenlaisen tietoisuuden
laskeutumaan tämän organismin päälle.” (Problem of Pain, 133. 133.77)... ”Hän teki ensin maan,
aution ja tyhjän ja vähitellen teki sen täydelliseksi” (Miracles. p. 125). Lopulta Lewis hylkäsi
Kristuksen sijaiskuoleman.
Johtopäätös
On vaikea tietää, mitä sanoa. Ikonimme on tahrattu, alaston pyhimys aivan silmiemme edessä.
Onko oikein kunnioittaa tätä miestä? Pitäisikö hänen kirjoitustensa olla myyntitilastojen kärjessä?
Hän on astunut iankaikkiseen osaansa. Jumala tuomitsee kaikki asiat, myös meidät, totuudella ja
säälillä. Mutta miellytämmekö me Jumalaa, kun sulautamme yhteen pakanallisen myytin ja Jumalan
ilmoituksen itsestään? Pro gradu -tutkielmassani joitakin vuosia sitten kirjoitin uskonnollisesta
synkretismistä Israelissa omrilaisella ajalla. Siellä oli tämä elämän ja kuoleman kamppailu Jahven
ja Baalin välillä. Kanaanilaiset uskonnot olivat hyvää vauhtia nielemässä ja sulauttamassa Israelin.
Se oli Baal tai Jahve, tosi ja elävä Jumala. Kuitenkin, koska Jumala oli kiivas nimestään ja
luonnostaan, hän lähetti profeettoja ja haastoi ihmisiä. ”Valitkaa tänä päivänä ketä te palvelette,
Jahvea vai Baalia.” Tiedämme tuloksen, mutta maallisilla normeilla se oli täpärä voitto. Sensijaan,
että Kanaanin luontojumalat ja myyttiset fantasiat olisivat, kuten Lewis ehdottaa, evoluution
askelia, jotka johtavat Jahven tykö ja sisältävät hänet, niin kanaanilaiset täytyy kukistaa ja Jumala
salli kansansa tehdä sen armottomasti. Sensijaan, että olisi juhlinut baalilaisten myyttien
fantasioissa Elia vastusti ja paljasti Baalin edustaman luonnon mytologian konkurssin ja koko hänen
jumalien ja heidän puolisoidensa pantheonin. Minun maailmankuvassani Baal ja Anat ja Lewis'in
norjalaiset jumalat eivät ole tervetulleita. Siinailla kansa tahtoi sulauttaa Jahven vasikanpalvontaan
ja kuvasi Häntä Härkänä, mutta Jumala ei mieltynyt tähän yritykseen sopeutua ympäröivään
kulttuuriin. Niinpä tulemme tähän valintaan: Härkä vai Jahve? Baalin papit Karmelilla, vai Elia,
Jumalan tulinen profeetta. Saat itse päättää. Sinulla on Lewis'in omat sanat ja on paljon muita
lainauksia, joille tässä ei ole tilaa.
Dr. Orrel Steinkamp